Avainsana-arkisto: Israel

Kansanlähetysopisto järjestää vuosittain opintomatkoja, joilla pääsee tutustumaan kristillisyyden historiaan ja nykypäivään sekä usein myös lähetystyön arkeen. KL-opiston matkanvetäjä Timo Tuikka

Unescon maailmanperintökohde Göremen vuorten sisään on koverrettu kirkkoja ja kokonaisia kaupunkeja. Kuva: matkanjärjestäjän arkisto.

Paavalin jalanjäljissä Etelä-Turkissa

Kansanlähetysopisto järjestää vuosittain opintomatkoja, joilla pääsee tutustumaan kristillisyyden historiaan ja nykypäivään sekä usein myös lähetystyön arkeen.

KL-opiston matkanvetäjä Timo Tuikka toivottaa tervetulleeksi opintomatkalle Turkkiin 27.4.2019–4.5.2019. Matkalla vierailemme useissa Apostolien teoissa mainituissa paikoissa, jotka sijaitsevat tämän päivän Turkissa ja liittyvät apostoli Paavalin historiaan.

*Tarsos, Rooman Kilikian provinssin pääkaupunki, monikulttuurinen kauppapaikka ja samalla Paavalin kotikaupunki.

*Antiokia (nyk. Hatay), Rooman valtakunnan Syyrian provinssin pääkaupunki, jonka aktiivinen seurakunta lähetti Paavalin ja Barnabaksen ensimmäiselle lähetysmatkalle.

*Perge, muinaisen Pamfylian maakunnan pääkaupunki ja Paavalin ensimmäinen kohde hänen lähetysmatkoillaan nykyisen Turkin alueella (Ap. t. 13:13).

*Attalia (nyk. Antalya), Rooman ajan tärkeä satamakaupunki, jossa Paavali kävi ensimmäisellä lähetysmatkallaan: ”Kuljettuaan sitten Pisidian halki Paavali ja Barnabas tulivat Pamfyliaan. He julistivat sanaa Pergessä ja jatkoivat matkaansa Attaliaan.” (Ap. t. 14:24–25).

Opintomatkalaiset saavat vierailla Turkissa useissa paikoissa, jotka on mainittu Apostolien teoissa ja liittyvät apostoli Paavalin elämään. Kuva: matkanjärjestäjän arkisto.

*Kappadokia, ensimmäisten vuosisatojen kristillisyyden tärkeä keskus monine kallioon koverrettuine kirkkoineen ja kaupunkeineen (muun muassa Unescon maailmanperintökohde Göreme).  Apostoli Pietari  osoittaa kirjeessään tervehdyksen  myös Kappadokian kristityille.

*Konya, Paavalin aikainen Fryygian Ikonion, jossa Paavalin saarnan vaikutuksesta syntyi herätystä. Myöhemmin silkkitien aikana tärkeä kauppakaravaanikaupunki ja myös suufilaisen islamilaisuuden pyhiinvaelluskohde.

Lokakuulle 2019 on suunnitteilla Bulgarian opintomatka. Pian ovat vuorossa myös Kypros ja Israel.

Voit pyytää tulevista matkoista lisätietoja ja ilmoittautua mukaan: timo.tuikka@sekl.fi, 044 5651 391.

Tutustu matkan esittelyyn: Paavalin jalanjäljissä Etelä-Turkissa

Tämän artikkelin kohdalla lahjoitukset kohdistuvat Kansanlähetyksen työhön turkkilaisten parissa Euroopassa.   Lahjoituspainike on sivun oikeassa reunassa, mobiilissa alimmaisena.

 Kansanlähetysopiston järjestämistä opintomatkoista saa tietoa sivuiltamme OPINTOMATKAT.

Pitelen kädessäni Gazasta ammutun raketin jäännöksiä. Israelin  etelärannikon kaupungissa erään perheen parvekkeen kivilattiassa näkyy syviä lommoja ja kolhuja. Pommi on

Rukoile rauhaa Israeliin.

Israel tarvitsee nyt rukousta

Pitelen kädessäni Gazasta ammutun raketin jäännöksiä. Israelin  etelärannikon kaupungissa erään perheen parvekkeen kivilattiassa näkyy syviä lommoja ja kolhuja. Pommi on iskeytynyt kovaa jonnekin lähimaastoon ja raudankappaleita on sinkoutunut laajalle.

Jerusalem Post -lehden 13.11.2018 mukaan eteläiseen Israeliin on ammuttu  kahden päivän aikana yli 460 rakettia. Kuva: H. Tohmola

Kolhusta huolimatta perheen emäntä kattaa  sisällä kauniissa kattohuoneistossa juhlapöytää ja sytyttää kynttilöitä. Elämä Israelissa onkin usein sekoitus sotaa ja rauhaa, arkea ja juhlaa.

Marraskuun 2018 aikana Gazasta on singottu satoja raketteja tai pikemminkin pieniä ohjuksia Israelin eteläosiin. Israelin puolustusvoimien Iron Dome -järjestelmä, suomeksi Rautakupoli, tuhoaa noin kuudesosan ammutuista raketeista. Suuri osa raketeista osuu asutuskeskusten ulkopuolelle, mutta puolustuksen voimavarat keskitetään lähelle taajamia osuviin raketteihin. Taivaalle palaa paljon rahaa puolin ja toisin.

Vaikka turvajärjestelmä onnistuu pitämään kuolonuhrien lukumäärän pienenä, loukkaantuneita on enemmän. Talojen, autojen tai muun infrastruktuurin tuho onkin jo näkyvämpää.

Aiemmin syksyllä Gazasta lähetettiin polttopommeja kantavia leijoja, jotka saivat valtaisaa tuhoa aikaan pelloilla ja metsissä. Leijapommeja edeltävässä terrorin aallossa palestiinalaisia yllytettiin puukottamaan taajamissa juutalaisia. Jopa noin 13–15-vuotiaat saattoivat kantaa puukkoa koululaukussaan.

Katson kyläpaikkani parvekkeen rakettikolhua lattiassa ja mietin, mitä kolhuja kansalaiset näillä sota-alueilla saavat henkisessä mielessä. Millaisen jäljen jättää noin lähellä asuvan veljeskansan jatkuva viha? Millaisen naarmun piirtää sota nuoren tai lapsen sydämeen? Miltä tuntuu muun maailman ja median puolueellisuus?

Baruch Jerusalemista kuvailee kansansa tuntoja: ”Tämä on vaikeaa aikaa koko kansallemme. Emme tiedä, kuinka kaikki päättyy. Olemme ahdistuneita. Kaikki on silti Jumalan kädessä. Armeija koettaa parhaansa. Rukoilemme apua ja toivomme, että muu maailma ymmärtää, mikä tilanteemme oikeasti on.”

Monia paikallisia suututtaa länsimaisen median  yksipuolisuus. Moni uutiskanava vaikenee Israelia kohtaavasta terroriaallosta mutta reagoi ylimitoitetusti, kun Israelin armeija koettaa tuhota terrorismin tukikohtia Gazassa. Usein ainoastaan kristillinen media maailmanlaajuisesti nostaa esiin Israelin näkökannan.

Jennifer kuvailee omaa historiaansa Israelissa sodan pyörteissä: ”Olen asunut Israelissa 26 vuoden ajan ja elänyt monessa vaaratilanteessa. Arkeeni on kuulunut monenlaista sotaa ja uhkaa, kuten raketteja, puukotuksia ja pommeja. Kun palvelin armeijassa ja jouduin käyttämään paljon busseja, saatoin usein ajatella, että tämä voi olla viimeinen matkani. Selviydyin ja vieläkin selviydyn, kun olen varma Jumalan johdatuksesta ja suunnitelmasta elämässäni. Hän toi minut Israeliin ja pitää huolen.”

Tuollainen luottamus omalla paikalla olemisesta pitäisi olla jokaisella uskovalla. Meidän ei tarvitse pelätä, vaikka se onkin niin inhimillistä.

Usko ja rukous kantaa ja auttaa kestämään vastausta vaille jäävät kysymyksetkin. Israelin seurakunnissa rukoillaan maan tilanteen puolesta,  myös terroristien puolesta. Toki paikallisten uskovienkin tunne-elämässä esiintyy kaikkea äärilaidasta toiseen. Viha, pelko tai loukkaantuminen ovat yleisiä, ja tuhoa toivovaa naapurikansaa on vaikea ymmärtää ja rakastaa. Koston kierre kasvaa. Mutta erään pastorin sanoin: ”Me tiedämme, että tehtävämme on siunata vihollisiamme, jos haluamme Jumalan siunaavan meitä. Ollaan rohkeita luottamuksessa Jumalaan!”

Seurakunnissa ymmärretään myös muun maailman asenteen ja rukouksen merkitys. Eräs messiaanisen juutalaisen seurakunnan vastuunkantaja Eugene sanoi: ”Älkää  rukoilko vain meidän turvamme puolesta. Rukoilkaa ennen kaikkea oman kansanne ja sen median puolesta. Ei kannata uskoa maailman valheita vaan sitä, mitä Raamattu sanoo. Älkääkä menkö mukaan antisemitismiin!”

Jerusalemilainen uskonnollinen rabbi Izhak sanookin muun maailman kristityille: ”Nyt ei ole aika olla hiljaa. Etelä-Israelia vastaan hyökätään. Satoja tuhansia siviilejä on pommisuojissa. On aika rukoilla yhdessä meidän kanssamme Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa.”

Rukoukset ovat kuin raketteja, joilla on voimaa – hyvässä mielessä. Siinä missä rautainen ohjus saa aikaan tuhoa, siunaava rukous saa aikaan toivoa ja parannuksen tekoa. Sodan aikana tulee testatuksi luottamus Jumalan huolenpitoon. Silloin rukoukset saavat alleen hengellisen ruudin.

Teksti ja kuvat

Heidi Tohmola

Turvallisuussyistä sukunimiä ei julkaista

Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: ”Puhu israelilaisille ja sano: Tämän seitsemännen kuun viidentenätoista päivänä on lehtimajanjuhla Herran kunniaksi; se kestää

Lehtimajanjuhla eli sukkot ajoittuu länsimaisessa kalenterissa lokakuulle. Sukkotin aikana juutalaiset syövät ateriansa, viettävät aikaa ja jopa nukkuvat lehtimajoissa. Kuva: Alli Brummer.

Lehtimajanjuhla opettaa vieraanvaraisuutta

Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: ”Puhu israelilaisille ja sano: Tämän seitsemännen kuun viidentenätoista päivänä on lehtimajanjuhla Herran kunniaksi; se kestää seitsemän päivää.” 3. Moos. 23: 33–34

Jumala puhui Mooseksen kautta Israelin kansalle ja antoi käskyn viettää lehtimajanjuhlaa.  Pakkosiirtolaisuudessa, ja jo ennen sitä, kansa kuitenkin välillä unohti sen. Nehemian kirjassa kerrotaan, kuinka pakkosiirtolaisuudesta Jerusalemiin palanneet huomasivat tämän käskyn uudelleen ja alkoivat viettää lehtimajanjuhlaa Jumalan säädöksen mukaan.

Tänäkin päivänä juutalaiset viettävät lehtimajanjuhlaa. Täällä Jerusalemissa omalle pihamaallemme, asuinalueellemme sekä keskustan kahviloiden yhteyteen on rakennettu erilaisia lehtimajoja. Kahviloissa ihmiset viettävät aikaa lehtimajoissa. Pihallamme lähinnä lapset ovat innokkaita lehtimajassa leikkijöitä. Välillä niistä kuuluu aterioinnin ääniä ja laulua, mutta emme ole huomanneet kenenkään nukkuvan lehtimajassa. Emme asu uskonnollisella alueella, missä varmaan lehtimajoissa myös nukutaan.

Lehtimajoja on monenlaisia. Tänä vuonna olen kiinnittänyt huomiota kolmenlaisiin lehtimajoihin:

Lehtimaja juutalaisille

Alun perin sukkot oli sadonkorjuujuhla. Sadonkorjuun aikaan maanviljelijät asuivat pienissä majoissa pelloillaan, jotta aikaa ei tuhlaantuisi kotimatkoihin. Kuvassa juutalaisille tarkoitettu lehtimaja. Kuva: Esko Siljanen

Löysimme kävelyreittimme varrelta tällaisen lehtimajan. Siihen toivotetaan tervetulleeksi jokainen juutalainen. Emme ole ohi kävellessämme huomanneet sinne menevän ketään, vaan se on aina ollut tyhjänä. Uskon, että maallistuneet juutalaiset eivät halua mennä sinne sisälle poissulkevan tervetulotoivotuksen vuoksi.

Lehtimaja kaikille

Lehtimaja muistuttaa juutalaisia myös niistä majoista, joissa israelilaiset asuivat 40-vuotisen erämaavaelluksen aikana. Kuvassa kaikille tarkoitettu lehtimaja. Kuva: Tuula Siljanen

Yllä olevan lehtimajan ilmoituksessa puolestaan kerrotaan, että kaikkia kutsutaan lehtimajaan. Vaikka kuvassa lehtimaja onkin juuri tyhjänä, olen nähnyt siellä ihmisiä istumassa. Sinne oli myös jätetty kakkua ja Coca Colaa tarjolle vierailijoille. Lehtimajan takaseinällä on kuva Jerusalemin temppelistä, jonka tämän suuntauksen juutalaiset vielä toivovat tulevan rakennetuksi.

Lehtimaja juutalaisille ja muukalaisille

Sukkotina juhlitaan Jumalan huolenpitoa ja kiitetään maan sadosta. Se on iloinen juhla hiukan katumuspäivät päättäneen jom kippurin jälkeen. Kuvassa juutalaisille ja muukalaisille tarkoitettu lehtimaja. Kuva: Tuula Siljanen

Iloitse tänä juhlanasi… muukalainen, orpo ja leski, jotka asuvat sinun porttiesi sisäpuolella, 5. Moos. 16:14

Kahvittelukuva on puolestaan reformijuutalaisen synagogan pihalta. Olin siellä ystäväni kanssa kutsuttuna lehtimajanjuhlan ensimmäisen päivän jumalanpalvelukseen. Sen jälkeen siunattiin vielä lehtimaja ja vietettiin aikaa yhdessä nauttien erilaisista antimista.

Synagogassa korostettiin opetusosiossa erityisesti vieraiden kutsumisen ja vastaanottamisen merkitystä juhlien aikana. Meille kerrottiin, että juhlille tulijoiden ei Raamatun aikana tarvinnut varata itselleen majoitusta, sillä jerusalemilaiset majoittivat heidät.

Nykyään syksy on vilkkainta turistisesonkia, kun sekä juutalaisia että kristittyjä pyhiinvaeltajia tulee paljon erilaisille lehtimajanjuhlille, joita kaupungissa järjestetään, tai vierailemaan sukulaisten ja ystävien luona. Hotellit ja lennotkin ovat tupaten täynnä, joten majoitus ei enää onnistu jerusalemilaisten kodeissa.

Tämän vuoden juhlista mieleeni jäävät erityisesti nämä kolme erilaista lehtimajaa ja niiden opetus itselleni ja meille kristityille: Suljemmeko me suorasanallisesti tai rivien välistä ilmaisten ihmisiä pois juhlistamme, kokouksistamme ja kodeistamme? Vai kutsummeko kaikkia tulemaan? Onko meillä jokin oma agendamme?

Emme varmaan ajattele kolmannen temppelin rakentamista, mutta ehkä mielessämme on jotain omaan ajatusmaailmaamme tai oppirakennelmaamme liittyvää? Voisimmeko ihan yksinkertaisesti toivottaa vieraat ja muukalaiset tervetulleiksi keskuuteemme, suhtautua heihin kunnioittavasti ja ystävällisesti, tarjota heille sitä, mitä meillä on tarjottavana ja rukoilla hiljaa mielessämme, että Jeesus saisi koskettaa ja virvoittaa heitä! Sekä arkena että juhlana!

Tuula Siljanen
Kirjoittaja toimii Lähi-idässä koulutus- ja opetustehtävissä.

Tule mukaan:

  • Liity Siljasten lähettäjätiimiin ja tilaa heidän uutiskirjeensä tästä.
  • Lahjoita tämän sivun linkin kautta tai tilille FI83 2070 1800 0283 25 (Suomen Ev. lut. Kansanlähetys) viitenumerolla 23809. Tuki ohjataan Siljasten työhön.
  • Rukoile Jumalan omaisuuskansan puolesta!
    Kiitos!
Kuvateksteissä lähteenä käytetty Wikipediaa.

Australialaissyntyinen Christine Sakakibara on hyvä esimerkki siitä, miten yksi ihminen voi vaikuttaa. Hänen järjestönsä Ministry of Helps auttaa israelilaisia sotilaita, holokaustista selviytyneitä,

Jerusalemissa toimivan Ministry of Helps -avustusjärjestön perustaja Christine Sakakibara puhuu Israel-päivillä Ryttylässä 28. – 30. syyskuuta. Kuva: SEKLin arkisto

Christine Sakakibara: Mikään apu ei ole liian pientä

Australialaissyntyinen Christine Sakakibara on hyvä esimerkki siitä, miten yksi ihminen voi vaikuttaa. Hänen järjestönsä Ministry of Helps auttaa israelilaisia sotilaita, holokaustista selviytyneitä, syrjäytyneitä ja köyhiä, leskiä ja orpoja Israelissa. Apu ulottuu terrorismin uhreista etelälibanonilaisiin pakolaisiin, jotka kutsuvat häntä pohjoisen enkeliksi.

Pienikin huolenpito auttaa

Christine Sakakibara pitää lähimmäisenään jokaista, jonka hätä kantautuu hänen korviinsa. Hänelle kaikki ovat avun arvoisia. Käytännössä järjestön tuki saattaa olla esimerkiksi vastavihityn arabipariskunnan sähkölaskun maksamista, hammasproteesin hankkimista holokaustista selvinneelle vanhukselle tai rukoilemista sotilaan kanssa, joka on menettänyt ystävänsä sotilaspalveluksessa.
– Olen oppinut, että mikään lahja ei ole liian pieni. Joskus pienikin määrä huolenpitoa auttaa silloin, kun hätä on suurin.

Vaikka Christine Sakakibara on syntynyt Australiassa, hän tuntee olevansa oikea jerusalemilainen. Hänen viidesta lapsestaan neljä on palvellut Israelin puolustusvoimissa.
– Olen selviytynyt sodan, terrorihyökkäysten ja kaikenlaisten vastoinkäymisten läpi, ihmeisiin uskova Sakakibara kertoo.

Tämä arvostettu puhuja on innokas kansainvälisen median tarkkailija. Sakakibara haluaa avustustyönsä lisäksi jakaa oikeaa informaatiota Israelin tilanteesta. Hänen näkökulmansa asioihin on äidin näkökulma.
– Yksi suurimpia murheitani Israelissa asuvana kristittynä on huoli joka päivä tulevista ilmahyökkäyksistä. Ne eivät näytä loppuvan. Se on stressaavaa, koska nyt Gazan alueelta on alettu lähettää heliumpallojen ja leijojen avulla syttyviä ja räjähtäviä aineita, jotka voivat aiheuttaa vahinkoa ihmisille. Niitä tulee jopa päiväkotien ja koulujen pihoille.

Sakakibara asuu kerrostalon kahdeksannessa kerroksessa. Kun hän ripustaa pyykkiään kuivumaan naruille talon katolla, hän rukoilee koko asuinalueensa puolesta.
– Olen kiitollinen siitä, että näen todellisuuden, mutta en elä pelossa. Tärkein asia, mitä voimme antaa uskoville Israelissa, on muistaa heitä rukouksin.

Teksti ja kuva: Anne Lepikko

Tervetuloa  28.–30.9.2018 Israel-päiville Ryttylään, missä Christine Sakakibara kertoo Israelin tilanteesta ja opettaa rukoilemaan uudella tavalla maan puolesta. Tutustu ohjelmaan tästä.

 

Jerusalemin Jumalan huone -seurakunnassa järjestettiin tänä kesänä ensimmäistä kertaa aviopari-ilta. Iltaan saapui kymmenen avioparia ja ilta koostui monista elementeistä. Vaikka

Miksi tämä kuva ei sovi kuvaamaan avioliittoa, kysyttiin Jumalan huone -seurakunnan ensimmäisessä aviopari-illassa Jerusalemissa. Kuva: Ville Melanen

Avioliitossa ei ole aaseja

Jerusalemin Jumalan huone -seurakunnassa järjestettiin tänä kesänä ensimmäistä kertaa aviopari-ilta. Iltaan saapui kymmenen avioparia ja ilta koostui monista elementeistä. Vaikka seurakuntamme jäsenet ovat etiopialaisia, illasta tuli loppujen lopuksi monikulttuurinen.

Aluksi saimme nauttia musiikista, jota esitti oopperassa laulava messiaaninen venäjänjuutalainen. Kokouspaikkana oli Jerusalemin baptistikirkko, jonka kansainvälisen seurakunnan johtotiimin amerikkalainen jäsen avusti äänentoistolaitteissa. Me opetusvastuussa olevat olemme suomalaisia ja tilaisuuden lopuksi nautimme arabikristittyjen veljien valmistaman illallisen.

Illan otsikko oli Hyväkin avioliitto voi olla vieläkin parempi. Siitä lähtökohdasta avioliittoa lähestyttiin Jumalan sanan ja käytännön esimerkkien avulla. Osallistujat tutustuivat Suomessa paljon käytettyihin parisuhteen palikoihin ja avioliiton kuvaaminen parisuhteen talona sai suosiota yli kulttuurirajojen. Aiheesta puhuttiin vielä lauantaina seurakunnan jumalanpalveluksessa. Talo oli esillä sekä diaesityksessä että konkreettisesti. Esko Siljanen näytti palikoiden avulla, kuinka rakennelma romahtaa, jos jokin osa otetaan siitä pois. Tämä puhutteli suuresti osallistujia.

Parisuhteen palikat kertovat, että rakkaus tarvitsee tuekseen luottamusta, tekoja, seksuaalisuutta, anteeksiantoa, puhumista, ristiriitoja, tunteita ja sitoutumista. Kuva: Siljasten arkisto

Opetusosio pidettiin hepreaksi, vaikka seurakuntamme kokouksissa muuten käytetään amharan kieltä. Etenkin nuoremmat Israelin etiopialaiset ymmärtävät hepreaa.

Aviopari-illassa oli esillä toinenkin kuva, jonka tarkoituksena oli korostaa tehtävien epätasaista jakautumista avioliitossa. Ystävämme Ville Melasen Etiopiassa ottamassa kuvassa pieni aasi kantaa suurta olkitaakkaa. Esko Siljanen kysyi, miksi kuva ei sovi kuvaamaan avioliittoa.
”Syy on yksinkertainen. Suurta taakkaa kantaa vain yksi aasi. Avioliitossa molempien puolisojen tulee kantaa yhteisiä taakkoja”, Esko Siljanen opetti.

Hän kertoi lukeneensa internetistä, miten aaseille tulee jossain turistikohteessa selkäongelmia, koska turistit ovat tulleet entistä lihavammiksi ja painavammiksi. Samalla tavalla avioliitossa ja seurakunnassa tulee ”selkäongelmia”, jos vastuuta ei jaeta tasaisesti. Raamattu muistuttaa meitä: Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. (Gal. 6:2)

Illan aikana pohdittiin elämän tärkeysjärjestystä ja kysymystä siitä, mihin kohtaan avioliitto siinä sijoittuu. Rohkaisimme aviopareja ottamaan yhteistä aikaa ja tutustumaan uudelleen toisiinsa. Elämä on Israelissa kiireistä ja yhteisen ajan löytyminen vaatii päättäväisyyttä.

Puhuimme myös siitä, miten tärkeää on osoittaa puolisolle käytännössä ja myös julkisesti, että hän on tärkeä. Korostimme sitä, miten avioliitossa on luovuttava omasta mukavuudesta ja toimittava toisen parhaaksi samalla kun pidämme huolta itsestämme. Jeesus kehottaa: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. (Matt. 22:39)

Millä tavalla sitten voimme käytännössä tehdä toimivasta avioliitosta vielä paremman? Päädyimme siihen, että on hyvä aloittaa pienistä arkipäivän asioista, ahkeroida hyvän tekemisessä aviopuolisolle ja osoittaa hänelle arvostusta sekä kotona että julkisesti.

Paras palaute illasta tuli sapattijumalanpalvelukseen mennessä seurakunnan ovella. Eräs illassa miehensä kanssa mukana ollut rouva kertoi meille silmät loistaen, mitä oli tapahtunut aviopari-illan jälkeen. Hänen aviomiehensä oli todennut hänelle: ”Sinä taidat olla meidän perheessä tuo aasi.” Sen jälkeen mies oli pyytänyt omaa käytöstään vaimoltaan anteeksi. Se oli ollut ensimmäinen anteeksipyyntö kahdeksanvuotisen avioliiton aikana.

Tuula Siljanen
kirjoittaja toimii Lähi-idässä koulutus- ja opetustehtävissä.

 

Keskustelin eräänä päivänä nuorehkon etiopianjuutalaisen naisen kanssa. Puhuimme siitä, kuinka hänen tiensä johti Etiopiasta Israeliin. Hän oli monien vaiheiden kautta

Monet Israeliin muuttaneet juutalaiset ovat odottaneet paljon tulevaisuudelta. Elämä tuo eteen hyviä ja huonoja asioita, asutaanpa missä hyvänsä. Kuva: Juhani Koivisto

Uusi asukas lupausten ja odotusten maassa

Keskustelin eräänä päivänä nuorehkon etiopianjuutalaisen naisen kanssa. Puhuimme siitä, kuinka hänen tiensä johti Etiopiasta Israeliin. Hän oli monien vaiheiden kautta päätynyt Jerusalemiin Etiopian pohjoisosassa sijaitsevasta pienestä Gonderin kaupungista.

”En varhaislapsuudessani tiennyt olevani juutalainen. Todennäköisesti vanhempani halusivat suojella minua, sillä juutalaisiin ei suhtauduttu Etiopiassa kovin myönteisesti. En kokenut kotimaassani minkäänlaista syrjintää ennen kuin isoäiti kertoi, että olemme juutalaisia. Naapurit saivat tietää asista, ja sen jälkeen jotkut hyljeksivät meitä”, ystäväni kertoi.

Perhe asui kaupungissa, jonka asukkaista suurin osa oli kristittyjä. Hänen vanhempansakin olivat uskovia. Kun vanhemmat sitten kertoivat lapsille juutalaisesta taustasta, perhe muutti Addis Abebaan valmistautuakseen muuttamaan Israeliin. Odotus kesti kymmenen vuotta, kun perheen taustoja tutkittiin.  Isoäiti  oli muuttanut Israeliin jo aikaisemmin. Viimein paperiasiat saatiin kuntoon. Loppujen lopuksi Israeliin muutti  samalla lennolla koko iso suku, kaikkiaan 13 perhettä.

Unelmat ja todellisuus

Etiopianjuutalaiset odottivat ajatuksissaan enemmän muuttaessaan Israeliin.
”Meille Israel oli maa, joka vuoti hunajaa, ja kuvittelimme kaiken olevan paremmin kuin Etiopiassa. Todellisuus tuli vastaan heti kun meidät vietiin lentokentältä asumaan asuntovaunuihin.”

Ystäväni pääsi opiskelemaan, mutta hänen isänsä sairastui ja hän joutui keskeyttämään opintonsa ja palaamaan kotiin tukeakseen isäänsä ja äitiänsä.

Kielen oppiminen ja työn löytyminen eivät olleet helppoja. Isän tilanteen helpotuttua ystäväni muutti Jerusalemiin.
”Minulla on nyt vakituinen työpaikka ja olen naimisissa Etiopiasta muuttaneen juutalaisen kanssa. Meillä on kaksi lasta.”

Maa, jonka Jumala lupasi kansalleen

”Etiopialainen, juutalainen, israelilainen, mikä on sinun identiteettisi?” kysyin häneltä.
”En koe olevani israelilainen, koska en ole syntynyt täällä. Olin 17-vuotias, kun muutimme tänne. Olen ensisijaisesti juutalainen, joka uskoo Jeesukseen omana Messiaanaan”, hän vastasi.

Etiopiasta ystäväni kaipaa ihmisiä, ihmisten kärsivällisyyttä, ilmastoa, kulttuuria ja siellä olevia ystäviä. Hänen mielestään kaikkien juutalaisten sekä Etiopiasta että muualta pitäisi muuttaa Israeliin, sillä Israel on maa, jonka Jumala lupasi omalle kansalleen.

Taaksepäin omaa elämänpolkuaan ajatellen ystäväni sanoo, että lasten takia täällä on hyvä olla – siitäkin huolimatta, että Etiopiasta muuttaneet juutalaiset kokevat jatkuvasti syrjintää ihonvärinsä vuoksi.
”Lapsenikin ovat jo päältäpäin erilaisia kuin muualta tulleet juutalaiset, vaikka he ovat syntyneet täällä. Vakuutan heille aina, että meille annettu ihonväri on kaunein koko maailmassa.”

Sukupolvet muutosten keskellä

Monet iäkkäät ihmiset, jotka ovat muuttaneet Etiopiasta Israeliin, ovat hyvin yksinäisiä. Entinen yhteisöllinen elämäntapa on murtunut. Heidän aikuiset lapsensa ovat kiireisiä rakentaessaan omaa elämäänsä  ja vanhukset ovat yksin kotona. He eivät osaa hyvin hepreaa eivätkä rohkene lähteä yksin kodin ulkopuolelle. Monet heistä sairastavat masennusta ja diabetesta.
”Lapsemme eivät enää halua puhua amharaa. He käyvät koulua hepreaksi ja omaksuvat israelilaisen kulttuurin. Oma etiopialainen kulttuurimme on muutoksessa sekä kotona että seurakunnassa.”

Arvokkaimpana asiana ystäväni pitää elämässään sitä, että on saanut kasvaa lapsenuskosta elävän Jumalan – Jeesus-Messiaan – tuntemiseen.
”Jeesus antaa ilon ja voiman elää. Messiaaninen seurakunta on minulle hengellinen koti. Siellä haluan palvella erityisesti rukoustehtävässä ja kasvaa Jeesuksen tuntemisessa.”

Ystäväni rukoilee, että mahdollisimman moni israelilainen voisi avata sydämensä Jeesukselle. Hän on kiitollinen erityisesti siitä, että hänen puolisonsa on tänä keväänä tehnyt sen ja saanut uskon lahjan.

Kristityllä on kotiväkeä kaikkialla

Omat ajatukseni kääntyvät Suomeen. Kuka minä olen: suomalainen, iranilainen, afgaani, irakilainen, sudanilainen, somali, kristitty, muslimi, pohtii moni Suomeen muuttanut. Moni heistä on saanut kohdata Jeesuksen ja liittyä Jumalan perheväkeen.

Rukoukseni on, että me Jeesuksen omat voisimme kaikkialla  rohkaista erilaisiksi itsensä kokevia ihmisiä löytämään tien kotiin, Jumalan perheeseen. Jeesus haluaa antaa meille kaikille voimia ja kestävyyttä osoittaa rakkatta kaikenlaisille ihmisille ja  sanoutua irti kaikesta syrjinnästä.

Tuula Siljanen
Kirjoittaja toimii Lähi-idässä koulutus- ja opetustehtävissä.