Avainsana-arkisto: pakolainen

En ollut koskaan kovin uskonnollinen. Minulla oli monia kysymyksiä Jumalasta, mutta vanhemmiltani perimäni uskonto ei antanut mahdollisuutta esittää niitä. Jos

Kuvituskuva: Pixabay

Jumalan kosketus

En ollut koskaan kovin uskonnollinen. Minulla oli monia kysymyksiä Jumalasta, mutta vanhemmiltani perimäni uskonto ei antanut mahdollisuutta esittää niitä. Jos kysyin jotain, sain kuulla olevani kofer, vääräuskoinen. Islam oli uskontona parhain ja sen oppeihin tuli vain alistua ja olla hyvä muslimi. En ajatellut Jumalan olemassaoloa paljoakaan.

Sitten lähdin omasta maastani länteen etsimään parempaa tulevaisuutta. Olin eräässä läntisessä maassa ja käytin alkoholia ja kävin diskoissa. Kun eräs maanmieheni kääntyi kristinuskoon, minua harmitti se suuresti. Muutamat uskonnollisemmat maanmieheni, jotka asuivat samassa vastaanottokeskuksessa, olivat todella vihaisia tälle miehelle. He alkoivat suunnitella, miten saisivat hänet surmattua ja siten varmistettua itselleen paikan paratiisissa. Minäkin menin mukaan suunnitelmaan, koska koin alamittaisuutta oman uskoni heikkoudesta ja tiesin, että olin tehnyt paljon sellaista, mikä oli kielletty islamissa.

Puhuimme päivittäin siitä, miten pahoja kristityt ovat: näimme seksuaalista moraalittomuutta ja laitoimme kaiken kristittyjen viaksi. Koimme, että maanmiehemme oli pettänyt ja jättänyt meidät. Kutsuimme tämän miehen kanssamme piknikille metsään joen varteen ja aioimme surmata hänet siellä ja hävittää ruumiin. Meillä oli ruoka ja juomat ostettu valmiiksi.

Juuri kun olimme lähdössä, mies sai puhelun kotimaasta. Hänen vaimollaan oli hänelle asiaa. Hän sanoi meille: ”Menkää te edellä ja minä tulen pyörällä perästä, kun olen lopettanut puhelun vaimoni kanssa.” Lähdimme ja laitoimme grillauspaikan kuntoon ja odotimme miestä. Häntä ei kuulunut. Odotimme ja odotimme. Lopulta lähdimme katsomaan, missä hän oli. Saavuimme vastaanottokotiin, ja hänen huoneensa oli tyhjä. Häntä ei näkynyt missään. Saimme kuulla, että hän oli lähtenyt pois koko vastaanottokeskuksesta.

Hieman tämän jälkeen oleskelulupa-anomukseni hylättiin. Masennuin ja ajattelin, että Jumala varmaan kosti minulle, koska olin mennyt mukaan suunnitelmaan surmata maanmieheni. Soitin hänelle ja kerroin asian. Mies sanoi, että häntä oli varoitettu meistä ja hän lähti siksi pakoon. Hän sanoi, ettei vihaa meitä vaan rukoilee meidän puolestamme. Hän kehotti minua myös menemään siihen kirkkoon, jossa hän oli käynyt ja jossa hänet oli kastettu.

Olin niin ahdistunut ja masentunut, että ajattelin, ettei elämäni voi enää pahemmaksi muuttua, jos käyn katsomassa, mitä kirkossa  tapahtuu. En unohda koskaan ensimmäistä käyntiäni siellä.  Uskomaton rauha valtasi sydämeni, mutta minua itketti. Istuin  penkissä ja kyyneleet valuivat silmistäni. Minun oli pakko lähteä pois ja koko matkan vastaanottokeskukseen vain itkin.

Yöllä näin erityisen unen: olin hukkumaisillani ja vierelleni tuli iranilainen nainen, joka oli tulkkina tässä kirkossa, jossa olin käynyt. Unessani hän tarttui käteeni ja sanoi, että vetää minut turvaan. Heräsin tähän ja ajattelin, että Jumala kutsuu minua luokseen. Aloin käydä tässä kirkossa ja kuulin lisää Jumalan rakkaudesta minua kohtaan.

Oleskelulupaa ei vieläkään myönnetty minulle, ja päätin lähteä Saksaan turvaan. Tulin tähän seurakuntaan, ja olen saanut täällä lisää opetusta kristinuskosta omalla äidinkielelläni. Minut kastettiin täällä ja olen Kristuksen ruumiin jäsen. Soitin uudelleen miehelle, jonka surmaamista suunnittelimme, ja lähetin hänelle kastekuvani. Hän oli siitä todella iloinen ja sanoi, että rukoilee puolestani joka päivä.

Perheeni hylkäsi minut kuultuaan, että olen kääntynyt kristityksi. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo minulle tullessaan, mutta sen tiedän, että Jumalani on kanssani joka päivä eikä hän ikinä hylkää minua.

Kertomuksen on kirjoittanut muistiin pakolaistyöntekijämme Saksassa. Turvallisuussyistä ei nimiä eikä kuvia henkilöistä voi julkaista.

Tule mukaan pakolaistyöhön. Lahjoittamalla tämän artikkelin kohdalla tuet maahanmuuttajatyöntekijämme työtä Saksassa.

 

Tallenna

Tallenna

Ensimmäinen aviomieheni kuoli, kun poikamme oli vain 8-vuotias. Kuolema oli minun syyni – auto-onnettomuus, kun minä olin kuljettajana. Appivanhempani sättivät minua

Kuvituskuva: Pixabay

Sain sydämeeni rauhan

Ensimmäinen aviomieheni kuoli, kun poikamme oli vain 8-vuotias. Kuolema oli minun syyni – auto-onnettomuus, kun minä olin kuljettajana. Appivanhempani sättivät minua poikansa kuolemasta. He toivoivat, että minä olisin kuollut heidän poikansa sijasta. Välimme tulehtuivat, enkä pystynyt asumaan heidän kanssaan. Muutin äitini luokse, ja poikani jäi asumaan appivanhemmilleni.

Olin nuori, ja monet miehet halusivat kanssani niin sanottuun väliaikaiseen avioliittoon. Minä en kuitenkaan halunnut sellaista.  Lopulta tapasin nykyisen mieheni ja menimme naimisiin. Sen jälkeen appivanhempani alkoivat vainota meitä. He saivat poikani huoltajuuden eivätkä antaneet minun tavata häntä.

Kun saimme mieheni kanssa tyttövauvan, asiat menivät yhä hullummaksi. Appivanhempani levittelivät minusta ilkeitä huhuja. Miestäni uhkailtiin, ja kerran joku yritti jopa tönäistä hänet auton alle. Mieheni joutui jättämään työpaikkansa ja perusti muutaman ystävänsä kanssa metallialan yrityksen.

Vaihdoimme asuntoa usein, enkä voinut kertoa edes äidilleni, missä asuimme. Olisin ehkä voinut kestää vielä tämän kaiken, mutta appivanhempani olivat niin sokaistuneita vihaansa, että kostivat sen pojalleni. Hän ei saanut pitää minuun yhteyttä. Koulussa johtaja sääli poikaani ja antoi hänen soittaa puhelimestaan minulle. Poikani itki ja pyysi minua hakemaan hänet pois.

Tyttäreni oli pienestä pitäen hyvin sairaalloinen. Kaksivuotiaana hän sairastui kuumeeseen, joka ei hellittänyt. Lääkärit eivät tienneet, mitä tehdä. Työtoverini tunsi erään kristityn naisen, joka rukoili sairaiden puolesta. Tuskassani vein tyttäreni tämän naisen luokse. Hän rukoili, ja tyttäreni parani. Olin aina kunnioittanut profeetta Jeesusta, mutta nyt näin, että Jeesuksen nimessä on voima. Tämä nainen antoi minulle myös pieniä kirjasia, joissa oli Raamatun lauseita. Kun luin niitä, koin suurta rauhaa sydämessäni.

Tilanteemme oli niin stressaava, että mieheni ei voinut sitä kestää. Hän alkoi saada psyykkisiä oireita. Lopulta päätimme lähteä pois kotimaastamme ja koettaa uutta elämää Euroopassa. Myimme omaisuutemme ja maksoimme salakuljettajille matkat Eurooppaan.

Halusin myös poikani mukaamme. Sain järjestettyä rehtorin kanssa niin, että ennen pakopäiväämme hain poikani koulusta luoksemme. Tiesimme, että olisimme suurissa vaikeuksissa, jos viranomaiset saisivat meidät kiinni, koska poikani huoltajuus oli appivanhemmillani.

Pakomatkamme oli järkyttävä. En voi kertoa sinulle kaikkea, mitä koimme. Bulgariassa jouduimme kolmeksi viikoksi vankiselliin,  joka oli pieni kuin kanakoppi. Mieheni ei voinut hengittää siellä ja alkoi saada paniikkikohtauksia. Olin varma, että hän kuolisi käsiini.

Lopulta päädyimme Saksaan. Olimme kaikki hermoraunioita. Mieheni paniikki-kohtaukset lisääntyivät, ja häntä hoidettiin kahteen otteeseen psykiatrisessa sairaalassa. Lasteni takia minun täytyi olla vahva ja kestää kaikki, näyttää iloiselta, vaikka sydämeni oli murtua tuskasta. Viimeisillä voimillani yritin tukea miestäni.

Rukoilin apua. En tiedä edes, ketä rukoilin, Allahia vai ketä. Lopulta tapasin vastaanottokodissamme erään maanmieheni, joka oli kuullut perheeni vaikeuksista. Hän kutsui meitä mukaansa kirkkoon. Lähdin mielelläni, koska muistin sen rauhan, joka oli sydämessäni lukiessani kristityltä naiselta saamiani kirjoja.

En koskaan unohda ensimmäistä kertaa, kun saavuimme kirkkoon. Kuljimme rappusia ylös ja siellä kaikui laulu omalla kielelläni: ”Sydämen rauhaa keskellä myrskyä, sinä olet purteni kapteeni.” Ajattelin, että tämä ei voinut olla totta! Tätä minä kaipasin. Olisiko minullekin rauha jossain? Olisiko olemassa joku, joka ottaisi tämän tuskan ja taakan pois hartailtani? Ilo täytti sydämeni. Jospa minäkin löytäisin sydämeeni rauhan keskellä kaikkia vaikeuksiani.

Aloitimme kastekurssin ja kuulimme lisää Jeesuksesta. Ilo ja rauha täyttivät sydämeni. Nyt tiedän, että minun ei tarvitse kantaa taakkojani yksin, vaan Jeesus on kanssani ja ohjaa kulkuani joka päivä.  Olen saanut sydämeeni rauhan, jonka hän on luvannut omilleen: ”Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman.”

Kertomuksen on muistiin kirjoittanut pakolaistyöntekijämme Saksassa. Turvallisuussyistä ei nimiä eikä kuvaa voi julkaista.

Tule mukaan pakolaistyöhön. Lahjoittamalla tämän artikkelin kohdalla tuet työntekijämme työtä Saksassa.

 

Tallenna

Tallenna

Ali  joutui lähtemään Iranista maanpakoon poliittisista syistä vuonna 2003. Hän oli yliopisto-opiskelija, ja osallistuttuaan opiskelijapolitiikkaan ja arvosteltuaan maansa hallitusta hän

Kuva: Pixabay

Odottavan aika on pitkä

Ali  joutui lähtemään Iranista maanpakoon poliittisista syistä vuonna 2003. Hän oli yliopisto-opiskelija, ja osallistuttuaan opiskelijapolitiikkaan ja arvosteltuaan maansa hallitusta hän oli joutunut hallituksen epäsuosioon. Hänen matkansa kulki Euroopan läpi Norjaan, jonka hän oli kuullut olevan demokraattinen ja ihmisarvoa kunnioittava maa.

Vuoden kuluttua Norjaan tulostaan Ali tutustui kristittyihin. Hän kiinnostui kuulemastaan ja meni ensimmäisen kerran sisään kristilliseen kirkkoon. Kristittyjen rakkaus ja sanoma Jeesuksesta, joka sovittaisi syntisen ihmisen Jumalan kanssa, alkoi elää Alin sydämessä. Hän tuli uskoon ja hänet kastettiin baptistikirkossa Trondheimin lähistöllä joulukuussa vuonna 2004.

Samana vuonna Ali sai kielteisen turvapaikkapäätöksen, josta hän valitti. Alilla ei ollut oikeutta tehdä työtä eikä opiskella. Hän todisti uskostaan vastaanottokeskuksessa ja alkoi opettaa kristinuskoa iranilaisille maanmiehilleen. Myöhemmin hän sai uuden kielteisen turvapaikka-päätöksen, ja hän valitti siitäkin. Alilla oli suosituksia useista seurakunnista, jotka palkkasivat hänelle myös asianajajan.

Vuosia kului, ja Ali tutustui seurakunnassa iranilaiseen naiseen, joka oli aiemmin saanut myönteisen turvapaikkapäätöksen poliittisista syistä. He rakastuivat ja halusivat mennä naimisiin. Alilla ei Norjan lakien mukaan ollut lupaa mennä naimisiin. Kuitenkin he uskoivat, että seuraava valituskierros toisi myönteisen turvapaikka-päätöksen, ja he muuttivat yhteen. Heille syntyi tytär 28. elokuuta 2015.

Pettymys oli suuri, kun Ali 14 vuotta Norjassa asuttuaan  sai kirjeen, jossa ilmoitettiin, että hänet karkotetaan Norjasta takaisin Iraniin. Norjan viranomaiset uskoivat sen, että Ali oli todellinen kristitty, mutta heidän mielestään hänellä ei olisi mitään vaikeutta palata Iraniin ja elää siellä kristittynä. Tai sitten hän voisi katua ja kääntyä takaisin islamiin. Hänen pitäisi palata sinne, ja sitten vaimo, jolla oli lupa elää Norjassa, voisi kutsua hänet takaisin Norjaan ja kenties muutaman vuoden päästä hän voisi tulla takaisin.

Alin karkotuspäätös herätti huomiota Norjassa. Häntä haastateltiin eri lehtiin ja televisioon. Hän joutui majailemaan  ystävien luona ja vaihtamaan paikkaa joka päivä, jotta häntä ei pidätettäisi ja palautettaisi Iraniin. Hänen vaimonsa alkoi saada fyysisiä ja psyykkisiä oireita jatkuvan pelon ja jännittämisen vuoksi.

Lopulta muutaman kuukauden kuluttua Ali päätti lähteä Norjasta Saksaan. Hän oli kuullut, että siellä olisi inhimillisempi pakolaispolitiikka. Maahan tullessaan hän ilmoitti etsivänsä pakopaikkaa Norjan valtiota vastaan. Nyt hän on eräässä saksalaisessa seurakunnassa ja rukoilee, että Saksan hallitus suhtautuisi hänen ihmisoikeuksiinsa suopeammin kuin Norjan hallitus.

Teksti ja Alin kuva: Kansanlähetyksen maahanmuuttajatyöntekijä Saksassa, nimeä ei julkaista turvallisuussyistä.

Osallistu Pääsiäiskeräykseen lahjoittamalla tämän sivun kautta.  Näin tuet Kansanlähetyksen työtä Eurooppaan tulleiden maahanmuuttajien parissa. Tuellasi Ali ja muut maahanmuuttajat saavat tukea, raamattuopetusta ja rinnallakulkijan.

Sam tulee minua vastaan kirkon eteisessä. Silmät loistavat iloa, ja hän kaappaa minut ”karhunsyleilyyn”. ”Minun turvapaikka-anomukseni hyväksyttiin! Se käsiteltiin kolmessa

Pakolaistyössä kohdataan monenlaisia kysymyksiä. Kuva: Pixabay

Voiko saada anteeksi?

Sam tulee minua vastaan kirkon eteisessä. Silmät loistavat iloa, ja hän kaappaa minut ”karhunsyleilyyn”.

”Minun turvapaikka-anomukseni hyväksyttiin! Se käsiteltiin kolmessa viikossa ja sain myönteisen vastauksen.”

Sitten hän murtuu kyyneliin ja saa sanottua vain: ”Jeesus on hyvä”. Minullakin on silmät kyynelissä, ja yhdyn kiitokseen Jeesuksen hyvyydestä.

Mieleeni tulee keskustelumme puolentoista vuoden takaa. Raamattuopetukseni jälkeen Sam tuli kysymään minulta, mitä tapahtuu ihmiselle, joka on kieltänyt uskonsa. ”Onko sellaisella ihmisellä vielä toivoa anteeksiannosta?”

Muistutin häntä Raamatun kuuluisimmasta kieltäjästä, Pietarista, joka kielsi Herransa kolmasti. Jeesus antoi anteeksi ja antoi vieläpä uuden tehtävän todistajanaan ja seurakunnan rakentajana.

”Olisiko minullakin vielä toivoa? Tiedätkö, minä pelkäsin henkeni puolesta ja siksi minä kielsin Jeesuksen. Sydämessäni rakastin Jeesusta, mutta pelkäsin, että he tappavat minut lopulta.”

Sam kertoi lähteneensä ensimmäisen kerran pois kotimaastaan yli viisi vuotta aikaisemmin.  Hänellä oli vaikeuksia eikä hän nähnyt mahdollisuutta elää kotimaassa. Niinpä hän pakeni Ruotsiin.
”Ihmettelin kovasti länsimaisen yhteiskunnan ja kotimaani eroa. Ihmiset olivat rehellisiä ja onnellisia. Ei tarvinnut pelätä.

Kun eräät Samin maanmiehet olivat alkaneet käydä kirkossa, hän meni myös mukaan.

”Ajattelin, ettei siitä nyt ainakaan haittaa olisi. Kirkossa ollessani koin rauhaa. Ymmärsin sanomasta aika vähän, mutta minuun teki vaikutuksen kristinuskon sanoma siitä, että Jumala rakastaa syntistä ihmistä. Aloin lukea Raamattua omalla kielelläni”, Sam kertoo.

”Sitten pakolaisanomukseni hylättiin. Rukoilin, ja ystävät seurakunnasta rukoilivat, mutta valituksenikin hylättiin, ja minut pakkopalautettiin kotimaahani.” En voinut muuta kuin palata. Pakkasin laukkuuni mukaan Raamatun ja muutakin hengellistä kirjallisuutta. Ajattelin, että haluan ottaa mukaani juuri löytämäni Jeesuksen ja kertoa hänestä myös sukulaisilleni.”

Samin saavuttua kotimaahansa poliisit aukaisivat lentokentällä hänen  matkalaukkunsa ja tutkivat hänen tavaransa.

”He löysivät Raamattuni ja muut kirjat ja kysyivät, olivatko ne minun. Olin oppinut puhumaan totta ja sanoin, että kirjat olivat omaisuuttani. Ensimmäinen isku osui suoraan kasvoihini, ja sitä seurasi kysymys: ’Vai on pojusta tullut vääräuskoinen Euroopassa? No, mehän kyllä näytämme sinulle, miten tässä maassa eletään. Saat unohtaa kaiken Euroopassa oppimasi.’

Minut retuutettiin poliisiautoon ja vietiin vankilaan. Siellä kuulustelu jatkui. Kielsin olevani kristitty, mutta sanoin, että olin saanut kirjat lahjaksi ja siksi toin ne mukanani. Olin noin kolme viikkoa vankilassa, ja lähes joka päivä minua kuulusteltiin ja pahoinpideltiin.”

Sam ei ymmärtänyt, miksi häntä kohdeltiin siten, vaikka hän oli vakuuttanut, että ei ollut kääntynyt kristityksi. Eräänä päivänä yksi vanginvartijoista neuvoi häntä sanomaan, ettei hän tiennyt mitään matkalaukussa olevista kirjoista.

”Seuraavan kuulustelun aikana sanoin, että en tiennyt, kuka oli laittanut Raamatun ja muut kirjat laukkuuni.  Toistin, että ne eivät olleet minun omaisuuttani. En ollut niitä koskaan aiemmin edes nähnyt. Sanojeni vakuudeksi lausuin islamilaisen uskontunnustuksen. Sen jälkeen kuulustelijani löivät minua vielä pari kertaa ja sanoivat, ’Oletko nyt oppinut läksysi?’ He päästivät minut pois vankilasta mutta ottivat kaikki matkatavarani, rahani ja puhelimeni. Olin tyhjätaskuna maani pääkaupungissa.

Sam palasi vanhempiensa luokse. Hän ei voinut kertoa heille totuutta siitä, miksi oli joutunut olemaan vankilassa.

”Olin epätoivoinen. Olin kieltänyt Jeesuksen, menettänyt kaiken eikä minulla ollut mitään toivoa.”

Seuraavat kaksi vuotta Sam teki vain töitä ja säästi rahaa.
”Huomasin pian, etten pystynyt elämään kotimaassani. Tiedätkö, jos ihminen on ollut koko elämänsä pimeässä luolassa ja sitten pääsee valoon, niin ei hän pysty enää menemään takaisin siihen vanhaan pimeään luolaan. Sain koottua tarpeeksi rahaa matkustaakseni Eurooppaan ja tulin tänne uudestaan.”

Kyynelten läpi hymyilen veljelleni, uskonsa kieltäjälle, joka Pietarin tavoin sai uuden mahdollisuuden, ja sanon hänelle, ”Minusta tuntuu, että sinulle on paikka Kristuksen seurakunnan rakentajana täällä.”

Kirjoittaja toimii pakolaistyössä Keski-Euroopassa.
Turvallisuussyistä nimiä ei julkaista.

Voit tukea  työtämme lahjoittamalla tämän artikkelin kohdalla.
Lahjoitussummaa voi säätää vetämällä kursorilla palkin keskellä olevasta neliöstä.

Lahjoita tähän työhön:


 

 

 

Pakolaistyöntekijämme Saksassa kohtaa seurakunnassa maahanmuuttajia, jotka ovat kokeneet monenlaisia kohtaloita. Tässä yhden pakolaisen kertomus: ”Minulla oli työtoveri, joka oli aina

Kuvituskuva: istock

Uskonsa vuoksi hylätty: Haluan elää avoimesti kristittynä

Pakolaistyöntekijämme Saksassa kohtaa seurakunnassa maahanmuuttajia, jotka ovat kokeneet monenlaisia kohtaloita. Tässä yhden pakolaisen kertomus:

”Minulla oli työtoveri, joka oli aina iloinen ja ystävällinen. Hän oli myös rehellinen ja luotettava. Hänen kanssaan oli helppo keskustella. Koin, että hän eli lähellä Jumalaa. Kerran juttelin hengellisistä asioista hänen kanssaan. Hän sanoi olevansa kristitty. Se oli minusta erikoista, koska asuimme islamilaisessa maassa.

Pikku hiljaa juttelin hänen kanssaan enemmän ja pyysin, että hän opettaisi minulle kristinuskosta, koska halusin olla samankaltainen kuin hän. Islamissa oli monia asioita, joita olin kyseenalaistanut: en pystynyt ymmärtämään jumalaa, joka vaatii ihmisten tappamista. Ihmettelin myös sitä, millaista jumalaa pitää palvoa pakosta. Olisiko olemassa Jumala, jota ihminen haluaisi palvoa sydämestään?

Viimein työtoverini kutsui minut kotikirkkoon, joka kokoontui joka viikko eri kodissa. Tutustuin muihin uskoviin ja kuulin opetusta ja luin Raamattua. Lopulta annoin elämäni Jeesukselle. En kertonut vaimolleni sitä, että olin tullut kristityksi. Kävin myös eräässä naapurimaassa, ja siellä minut kastettiin. Kastetapahtumastani otettiin valokuviakin. Eräs toinenkin maanmieheni kastettiin siellä.

Jokin aika kasteeni jälkeen tämä maanmieheni oli meillä kylässä ja näytti kastekuvia vaimolleni. Hän ei tiennyt, etten ollut kertonut vaimolleni mitään kääntymisestäni kristityksi. Samaan aikaan meillä olivat vieraana myös vaimoni vanhemmat. He raivostuvat ja sanoivat, että minusta on tullut vääräuskoinen ja että minun pitäisi kääntyä heti takaisin islamiin. Sanoin, heille, että en voi tehdä sitä. En voi luopua Jeesuksesta.

Pian tämän jälkeen vaimoni meni poliisin puheille ja sanoi haluavansa erota minusta, koska minusta oli tullut kristitty. Kuulin eräältä ystävältäni siitä ja arvasin, minkä tähden. En mennyt kotiin, vaan  suoraan uskovien ystävieni luokse. Sain kuulla, että poliisi oli käynyt työpaikassani etsimässä minua.

Uskovat ystävät auttoivat minua, ja pakenin maasta. En käynyt enää kotona edes hyvästelemässä lapsiani tai hakemassa mitään henkilökohtaista tavaraa. Tuntui pahalta, että oma vaimoni oli antanut minut ilmi.

Elin muutaman vuoden eräässä naapurimaassa. Sitten palasin kotimaahani, koska halusin hakea poikani luokseni. En pystynyt tapaamaan heitä, ja sain kuulla, että vaimoni oli mennyt uusiin naimisiin. Palasin siihen maahan, jossa olin ollut pari vuotta. Sekin maa on islamilainen. Olin siellä töissä ja säästin rahaa ja tulin Eurooppaan, koska halusin elää avoimesti kristittynä.

Nyt odotan, että tämä maa antaisi minulle turvapaikan. En halua elää täällä sosiaaliavun varassa, vaan haluan tehdä töitä ja ansaita oman elantoni. Olen pienestä pitäen tehnyt töitä. Koulua olen käynyt vain viisi luokkaa, ja uuden kielen oppiminen on minulle vaikeata, mutta olen hyvä rakennusmies. Osaan tehdä kaikkea, mitä rakennuksella tehdään. Olen myös suutari. Teen hyviä kenkiä.

Vähän aikaa sitten sain kuulla, että poikani ovat lähteneet jälkeeni. Heidän isäpuolensa oli ottanut heidät pois koulusta ja laittanut töihin. Heidän enonsa olivat heille hyvin ankaria, ja koko äidin puoleinen suku on syrjinyt heitä, koska heidän isänsä on ”vääräuskoinen”. Lapseni ovat nyt töissä synnyinmaani naapurivaltiossa. En ole nähnyt heitä neljään vuoteen. He toivovat voivansa päästä Eurooppaan. Rukoilen, että he pääsisivät pian tulemaan luokseni. Rukoilethan sinäkin!”

Tämän kertomuksen on muistiin merkinnyt pakolaistyöntekijämme Saksassa. Turvallisuussyistä nimiä ei julkaista.

Työntekijämme Kreikasta kirjoittavat: ”Sanonta ’ojasta allikkoon’ tuntuu pitävän paikkaansa monien tapaamiemme pakolaisten elämässä. Ojassa oltiin jo lähtömaassa, mutta nyt he

Syyrialaisäiti lapsineen odottamassa jatkokyytiä satamaan Lesboksella. Kuvituskuva: Istockphoto, Joel Carillet

Syksy saapui Kreikkaan

Työntekijämme Kreikasta kirjoittavat:
”Sanonta ’ojasta allikkoon’ tuntuu pitävän paikkaansa monien tapaamiemme pakolaisten elämässä. Ojassa oltiin jo lähtömaassa, mutta nyt he ovat löytäneet itsensä ihan kunnon lätäköstä täällä Kreikassa − kuvaannollisesti, mutta myös ihan konkreettisesti, kun syksyn sateet ovat myös täällä alkaneet.

Myös meidän elämämme täällä muuttuu helposti puurtamiseksi ja päivästä toiseen taapertamiseksi. Toisinaan kaikki tuntuu siltä harmaalta samalta. Se on ihan normaalia ja arkea, mutta silti haluaisimme kuitenkin nähdä ja avata silmämme näkemään ja ihmettelemään Jumalan töitä. Jos emme pysähdy, emme ehdi kuunnella ja nähdä ympärillemme. Silloin kiitos voi tarttua kurkkuun ja jäädä pieneksi valittavaksi pihinäksi.

Klaani

Olemme tutustuneet eri tahoilla pakolaisleirillä asustavaan suureen sukuun. Jokin aika tiimimme alkoi ymmärtää, että nämä uudet tuttavuutemme ovat kaikki jollain tavalla yhteydessä toisiinsa. Suuri osa heistä on ollut mukana jo viime keväästä ja osa oli mukana kesän leireillä. He osallistuvat aktiivisesti keskuksemme viikko-ohjelmaan, ja olemme pitkän ajan kuluessa muodostaneet heidän kanssaan ystävyyssuhteita. Ensimmäinen heistä on jo alkanut seurata Jeesusta. Pyydän, että voisitte lisätä heidät rukouksiinne.

Viime perjantaina keskustelimme pitkään erään suvun miehen kanssa. Hän kertoi reissanneensa ja nähneensä kaikenlaista, mutta ensimmäisen kerran kolmeenkymmeneen vuoteen hän on kokenut rakkautta täällä keskuksellamme. Rukoilkaa ”Jarmon” puolesta, että Jumalan rakkaus voisi koskettaa häntä ja hän saisi todellisen rauhan sydämeensä.

Vahvistusta

On hienoa huomata, miten rukouksiimme vastataan ja uusia työntekijöitä saapuu tänne töihin. Olemme saaneet entisen työkaverimme Keski-Aasiasta tiimiimme, mikä on meille suuri ilo. Oli kuin sukulainen olisi muuttanut tänne luoksemme. Tämän kuun lopulla myös saksalainen nuoripari aloittaa työt keskuksella. Saimme pari viikkoa sitten pitää jyväskyläläistä ryhmää apunamme. Meillä on nyt myös kolme suomalaista opiskelijaa harjoittelussa. Aika paljon ajastamme kuluu siis myös uusien ja lyhytaikaisten avustajien  kanssa touhuamisessa pakolaistyön ohella.

Toivon torstait

Olemme kokeneet erityisen merkityksellisinä torstait, jolloin olen mukana pakolaisnaisten raamattupiirissä yhtenä vetäjistä. Se on hyvää kielikoulua, ja on upeaa kokea yhteyttä näiden naisten kanssa. Lähes jokaisella heistä on huolta sukulaisistaan, mutta myös murhetta, jos nämä eivät enää halua olla tekemisissä kuultuaan heidän tulleen kristityiksi. Joku ihmettelee samaa, mitä me kaikki toisinaan, että miksi Jumala ei kuule eikä vastaa, kun elämme ahdistusten keskellä.

Torstai on myös pakolaismiesten suihkupäivä ja siellä käyvät miehet ovat muodostaneet jo aika tiiviin porukan. Otimme uuden askeleen eteenpäin ja pyysimme yhtä miehistä aloittamaan keskusteluryhmän, jossa miehet voisivat kysellä Jeesuksesta ja Raamatusta. Mausteensa keskusteluihin on antanut suihkupäivissä jonkin aikaa käynyt mullah, jolla on myös sanottavansa. Mielenkiintoista on ollut.

Monenlaista apua

Terveystyö on sitä, mitä ihan alun perin halusimme täällä tehdä. Olemme saaneet sitä toteuttaakin, ja nyt on ollut ilo myös pitää lääkäriä porukassamme hetken aikaa. Aika usein kuitenkin joudumme toteamaan, kuinka turhauttavaa se on. Pakolaiset ovat hyvin lääkehakuisia: aina pitäisi olla antibiootti joka vaivaan, esimerkiksi eilen alkaneeseen nuhaan. Suurin osa ihmisten vaivoista vaikuttaisi olevan myös yhteisöllisiä psykosomaattisia vaivoja. Kummasti auttaa, kun hieroo hartioita tai letittää hiukset, kuuntelee ja rukoilee.

Joulujuhlien valmistelua

Joulukuun alussa järjestämme kolme joulujuhlaa viikko-ohjelmaamme osallistuville pakolaisille. Ne ovat aina aikamoinen voimainponnistus, mutta saamme tänäkin vuonna paikallisia seurakuntia avuksi. Tämä on upea mahdollisuus kertoa todellisesta Joulun Sankarista heille.

Kiitos mukanaolostanne, olette tärkeitä!”

Kirjoittajat toimivat pakolaistyössä Kreikassa.
Pahoittelemme, että turvallisuussyistä emme voi julkaista nimiä.

Lahjoita tähän työhön:


Tallenna